Olen elokuvien suurkuluttaja ollut pienestä asti. Ja erityisesti Suomi elokuvan tukeminen on minulle tärkeää. Näinpä käyn teatterissa lähes ainoastaan katsomassa kotimaisia elokuvia. Päätinkin listata tämän hetken TOP listan kotimaisista näyttelijöistä. Järjestykseen heitä on todella vaikea laittaa ja järjestys varmaan vaihtuisi päivittäin, mutta nyt tällä.

1. Eero Aho

eero3.jpg

Ottaa roolin kuin roolin upeasti haltuun. Mies on parhaimmillaan elokuvissa 8-pallo ja pahan kukat. Odotan näkeväni vielä joskus elokuvan, joka kertoo hyvin toimeentulevasta ylionnellisesta miehestä, jonka elämä ajautuu huume- ja rikoskierteeseen. Olisi nimittäin selkeästi paras kyseiseen rooliin. Kukaan ei osaa näytellä paremmin järkkynyttä ihmismieltä.

2. Mikko Kouki

kouki3.jpg

Persoonallinen ja löytyy tarvittaessa myös karismaa. Silti parhaimmillaan ällönä retkuna. Vuosaari, 8-pallo ja erityisesti paha maa elokuvassa häkellyttävän hyvää työtä.

3. Samul Edelmann

samuliedelmann.jpg

Hoitaa roolin kuin roolin mallikkaasti. Vai keksitkö sinä elokuvan, jossa Samuli olisi ollut huono valinta rooliinsa? Häjyt ja Kotirauha nousee vahvimmin esiin.

4. Outi Mäenpää

outimaenpaa.jpg

Suomi elokuvan kuningatar. Erityisesti näin kypsemmällä iällä puhjennut kukkaan. Parhaimmillaan vahvoissa naisrooleissa. Musta jää elokuvassa omimmillaan.

5. Tiina Lymi

tiinalymi.jpg

Aina yhtä viehättävä ja silti uskottava. Nousukausi ja Roba. Uskon, että paras rooli on silti vasta tulossa.

6. Eero Milonoff

eeromilonoff.jpg

Milonoffin veljeksistä lahjakkain. Monipuolinen ja persoonallinen. Mieleenpainuva. Isukin roolityö elokuvassa tyttö sinä olet tähti oli itselleni sellainen alkusysäys ja sen jälkeen olenkin käynyt teatterissa katsomassa kaikki hänen elokuvansa.

7. Peter Franzen

peterfranzen.jpg

Hänestä varmasti ollaan yleisesti montaa mieltä. Mutta onhan hän lahjakas näyttelijä. Siitä kertoo lukuisat roolit, joista nyt ensimmäisenä tulee mieleen Matti Nykäsen tuhontielle uudestaan ja uudestaan houkutteleva Nick Nevada.

8. Vesa-Matti Loiri

loiri.jpg

Mies, jonka kaikki tuntee. Mies, joka saa syvän kumarruksen nykyään jopa pahimmiltakin Uuno kriitikoilta. Parhaimpia roolitöitä on mielestäni pahojen poikien mielenvikainen isäukko. Elokuvataiteen Urho Kekkonen.

9. Carl-Kristian Rundmann

carl-christian%20rundman.jpg

Valinta ehkä yllätti jopa minut, mutta erityisesti Helppo Elämä TV-sarjassa parhaimmillaan. Jollain tavalla äärimmäisen mukava seurata hänen tapaa näytellä. Vähäeleistä, mutta samalla vahvaa näyttelemistä. Anu Sinisalolle annettakoon myös tässä samalla tunnustusta.

10. Joonas Saartamo

joonas%20saartamo2.jpg

Persoonallinen ote. Tietyn tyyppisissä rooleissa maan parhaita. Nostaisin esiin. Tyttö sinä olet tähti ja Kulman kundit. Erityisen suuresti odotan miten onnistuu kohta julkaistavassa "Tuntematon Sotilas" elokuvassa.

/9.9.2017